Kun kaupunkiin on luvattu yli 30 astetta hellettä, niin ainoa järkevä vaihtoehto on suunnata rannalle. Otettiin heti aamupäivällä eväät ja rantakamppeet mukaan ja lähdettiin kavereiden kanssa Hämeensaareen, uimahallin takana sijaitsevalle rannalle. Ranta on kivenheiton päässä ydinkeskustasta ja kaikkien yhteyksien varrella. Rantareittiä pitkin paikalle on helppo kävellä tai polkea.
Hämeensaaressa on tehty parina edellisenä vuonna maamassojen vaihtoa ja uimarantakin oli pitkään suljettuna. Viime kesänä avattiin kuitenkin entistä siistimpi ja avarampi Hämeensaaren uimaranta.
Hienoin yksittäinen elementti uudella rannalla on pukukopit, joiden seinissä on vanhoja kuvia hämeenlinnalaisista. Tämän lisäksi rannalla on beach volley - kenttä. Rantaa ollaan vielä kehittämässä, käsittääkseni ainakin leikkipaikka pitäisi vielä olla tulossa. Tänä kesänä rannalle on tuotu uusi laituri.
Suojaisampaakin viheraluetta on Hämeensaaressa runsaasti niille, jotka haluavat rauhassa omissa oloissaan nauttia auringosta.
Suojaisampaakin viheraluetta on Hämeensaaressa runsaasti niille, jotka haluavat rauhassa omissa oloissaan nauttia auringosta.
Heitimme viltit uimahallin puolelle rantaa, nurmialueelle ja nautittiin auringosta. Parhaimmillaan uimahallin seinän lämpömittari näytti +35 astetta. Järvivesi oli mukavan raikasta ja viileää, lapset viihtyivätkin suurimman osan ajasta järvessä.
Erilaisia veneitä ja vesiskoottereita meni ohi, rannalla oli paljon väkeä nauttimassa heillepäivästä.
Erilaisia veneitä ja vesiskoottereita meni ohi, rannalla oli paljon väkeä nauttimassa heillepäivästä.
Muistoissa Uikki on kovin rakas, täällä on vietetty aikaa kavereiden kanssa teininä ja nuorena aikuisena useasti. On otettu aurinkoa, pelailtu ja uitu. Nyt viime vuosina ollaan kulutettu rantaa lapsen kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti